Levyarvio: Jerry McCain


JERRY MCCAIN FEAT. CHICK WILLIS & NAPPY BROWN & THE KING BEES – Jerry McCain’s Blues Party
(Wolf GBS 120.204)

Huuliharpisti Jerry McCain (1930–2012) on tuskin ollut kovin monen BN-lukijan mielissä ihan hiljattain, mies kun on ollut tuonpuoleisessa jo pitkälti toistakymmentä vuotta. McCain on tietenkin vuoden 1960 ikonisen She’s Tough -kappaleen säveltäjä, toisin kuin yleisesti luullaan ja jopa väitetään jonkun Fabulous Thunderbirdsin mukamas olleen sen luoja joskus parikymmentä vuotta myöhemmin.

Minulle McCain on ollut aina hyvin läheinen artisti. Olen aiemmin arvioinut puolisen tusinaa hänen levyään sekä laatinut laajan esittelyartikkelin tähän aviisiimme syksyllä 2001 (BN #190), jolloin McCain oli kiinnitetty Jyväskylän Blues Live! -festarin pääesiintyjäksi. Niin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, koskapa samaisen alkusyksyn 9/11-terrorismikatastrofi pelästytti hänet niin pahanpäiväisesti, että Suomen keikka jäi realisoitumatta.

Tällä taustoituksella ei liene kenellekään ihme, että halusin tämän(kin) McCain-albumin tutkailtavakseni. Mitenkään isosta kulttuuriteosta ei kuitenkaan ole kyse, vaan CD on aikamoisen sekava silppusäkki, mistä ohessa lyhyehköt perustelut.

”Blues Party” -albumin nimi ja sen lisäkaneetti ”Featuring Chick Willis & Nappy Brown & The King Bees” paljastuu tarkoittavan, ettei tämä olekaan oikeasti McCainin soololevy. Willisiltä ja Brownilta on molemmilta kaksi sinällään ihan reipasta ja kuunneltavaa live-sooloraitaa säestäjinään valkoinen King Bees -yhtye, mutta McCain ei ole niillä lainkaan mukana. King Bees on sattumoisin toiminut levyn tuottajana, ja sen seurauksena koko tuotos on hyvin paljon heidän näköisensä ja kuuloisensa. Bändi ei ole huono, mutta ilman muuta liian dominoiva. Huonoimpina esimerkkeinä King Beesin omiin nimiin merkityllä kahdella sooloesityksellä yhtyeen laulajattaren joikuminen, mikä aiheutti minulle välittömän stressireaktion.

Edellä kuvatun aritmetiikan jälkeen on McCain loppupeleissä varsinainen pääartisti vain yhdellätoista CD:n kaikkiaan 17 kappaleesta. Niistä neljä on hänen erittäin lyhyitä akustisia soolovetojaan, joiden yhteiskestoaika on hädin tuskin seitsemisen minuuttia, ja jotka eivät luvalla sanoen ole musiikillisesti erityisen ikimuistettavia. Loput puolisen tusinaa esitystä ovat sitten McCainin ja King Bees -porukan yhteistyötä, valtaosan ollessa live-tallenteita.

Albumin äänitteet on tiettävästi äänitetty vuosina 1991–1993. Loppukaneettina voisi antaa pienet kehut kansivihkosen McCainin uraa ja luonteenpiirteitä ilmeisen totuudenmukaisesti valaisevista teksteistä.

Pertti Nurmi
(julkaistu BN-numerossa 4/2024)

Share